Turun linna

E-text prepared by Jari Koivisto

TURUN LINNA

Kirj.

A. W. J. [Adolf Waldemar Jahnsson]

Länsisuomalaisten toimittama

Penni-kirjasto Suomen kansalle 2.

Helsingissä,
Suomal. Kirjal. Seuran kirjapainossa,
1867.

P. Th. Stolpen kustannuksella.

        Wähästä paljo tuleepi,

        Kipinästä tuli syttyy.

Lieneeköhän yhtään Suomen maan asukasta, joka ei kumminkin nimeksi
tunne vanhaa Turun kaupunkia? Tuskin kyllä. Historiamme lehdeillä on
sen kaupungin nimi niin usein mainittu, että siitä varmaan voimme
päättää tässä seudussa tapahtuneiden seikkojen olleen siitä arvosta,
että kumminkin paikkakunnan nimi on levinnyt joka mökkiin maassamme.
Siis, lukiani, lähdeppäs ajatuksillas muassani hetkeksi tälle
paikkakunnalle, niin saamme yhdessä nähdessämme muistoja vanhoista
ajoista antaa mielemme rientää kuluneisin päiviin. Ehkä voivat
entismuistot edes vähänkin meitä miellyttää.

Suomen lounaisessa osassa virtaa hiljain pohjasta etelään Aurajoki.
Alkain Pöytyän saloista (metsistä) on se ensin suuren ojan näköinen,
vaan levenee sitte vähittäin, kunne se kuusi penikulmaa kuljettuansa
kohtaa meren aallot tullessaan kapeaan lahteen, joka nykyään kantaa
Linnanaukon nimeä. Juuri matkansa perille pääsemäisillään jakaa se
kahteen osaan Turun kaupungin. Turun komea tuomiokirkko kohottaa
korkeat muurinsa sen itäisellä rannalla ja missä se rientää meren
syliin, siellä sen läntisellä puolella vanhan Turun linnan valkoiset
muurit kertovat satunsa kuluneista vuosisadoista; ajoista, jolloin
maamme mahtavimmat miehet asuivat linnan nyt jo suurimmaksi osaksi
hävinneissä saleissa.

Noin vuonna 1157, siis näeppäs jo monta ihmisikää sitte, oli sillä
seudulla, jossa linna nyt seisoo, vilkas liike. Auran joki tosin
silloin jo vierteli mutaista (savista) vettänsä Linnanaukkoon, mutta
komeita kartanoita sen rannikoilla olisi silmäsi turhain
etsinyt. Tuskin olisit nähnyt mökkiäkään, missä Turun kaupunki nyt
ylpeilee katuinensa ja huonerivinensä. Kukkulat ja avarat laksot
olisivat ainoastansa kohdanneet silmiäsi. Ainakaan et olisi voinut.
aavistaa, että niinkin komea kaupunki kuin nykyinen Turku tässä oli
syntyvä. Mutta, arvelet, mikä sitte oli syynä siihen liikkeesen, josta
puhuin. Saatpa kuulla.

    Kaks oli pyheä miestä

    Kaksi kansan ruhtinasta

    Ristiveljeä jaloa;

    Yksi kasvoi Ruotsinmaalla,

    Toinen maalla vierahalla.

    Lapsi maalta vierahalta

    Se on Hämeen Henterikki,

    Waan joka Ruotsissa yleni,

    Se on Eerikki ritari,

    Ruotsin kuuluisa kuningas?

Näin tietää eräs kansanruno puhua. Ja sen sanat ovatkin todet. 1150,
näet, nousi Ruotsin kuningas istuimelle Eerikki, joka oli yhdeksäs
samalla nimellä Ruotsin kuninkaista. Noustessansa valtaistuimelle
vannoi hän sen valan, että hän oli lähtevä sotaan Kristin uskon
puolesta ja maan vihollisia vastaan. Tähän aikaan oli halu suuri
ihmisissä lähteä tälläiseen sotaan Kristinuskoa levittämään ja papit
saarnasivat, että se, joka otti osaa tälläiseen retkeen, sai
suurimmatkin syntinsä anteeksi; ken sodassa kaatui, se meni oikotietä
taivaasen. Ruotsi ei ennen tätä aikaa voinut olla juuri mieltynyt
Suomalaisiin, sillä Suomalaiset naapurinsa muistuttivat heitä usein
ikävällä tavalla elossa olemisestansa. Esi-isämme, näet, usein kävivät
ryöstöretkillä Ruotsin rannikoilla ja toivat paljon ryöstettyjä
aarteita kotiinsa, niin että moni Ruotsalainen ei heille “tervetultua
toiste” toivottanut. Paitsi sitä siis, että kuningas Eerikki 9:s paloi
halusta itse kristinuskon levittämiseen, niin näki hän myös voivansa
Suomalaisia voittamalla ja kastamalla estää näiden ryöstöretkien
uudistamista. Hän lähti siis kuin lähtikin niinkuin arvellaan v. 1157
monen mahtavan miehen seurassa, joista pispa Hentrikki Englantista
syntyisin on mainittavin, Oolantin meren ylitse Suomeen. Hän laski
väkensä maalle Aurajoen suussa ja Suomalaisia oli siinä häntä
vastaanottamassa. Wilkas tappelu syntyi; paljo väkeä kaatui,
Suomalaiset joutuivat häviölle ja niiden, jotka tappelusta pääsivät
hengissä, täytyi antaa kastaa itsensä nykyisen Turun vieressä olevassa
Kupittaan lähteessä. Tälläinen on Ruotsin vallan ja Kristinuskon alku
maassamme.

Mutta sillä että muutamat Suomalaiset väkisin olivat kastetut ei vielä
pitkälle päästy. Pakanuus oli juuritettava ulos mielistä ja kristin
oppi istutettava sydämiin pakanuuden siaan. Tässä työtä monelle
miespolvelle. Pispa Hentrikki on ensimmäinen, joka tähän työhön uhrasi
voimansa ja — henkensä. Eräs Suomalainen talonpoika Lalli nimeltä
katkaisi piaan hänen vaikutuksensa, koska tappoi hänen Köyliön
järvellä, mutta kunnioitettavan pispan muistoa ei voi mikään saattaa
unohduksiin, niin kauvan kuin Suomen kansa hengissä pysyy. Woidaksensa
tätä kääntämisen työtä pitkittää täytyi Ruotsalaisien pitää sotavoimia
maassa, sillä Suomalaisten mielet olivat niin juurtuneet vanhoihin
oloihin ja uskoon, että voiton saatuansa kohta olisivat luopuneet
Ruotsalaisten heille pakoittamasta vallasta ja uskosta. Päätettiin siis
rakentaa linna Ruotsin vallan pysyttämiseksi maassamme ja paikaksi,
mihin linna oli rakettava, valittiin niemi Aurajoen suussa. Tämä on
nykyisen Turun linnan synty. Sinä, lukiani, joka olet kuullut tykkien
pauhinaa, olet kuullut, minkä mahdottoman voiman ampuneuvot ovat
itselleen anastaneet, niin ettei harmaat vuoretkaan enää ole vakaat
olostaan, ehkä hymyilet katsellessasi linnan muuria ja ajatellessasi,
että ne ovat raketut sotavarustukseksi, mutta se, joka eli siihen
aikaan, ainakin ne nähdessään suuresti ihmetteli niiden mahdotonta
vahvuutta. Ei paljo aikoja kulunutkaan, ennenkuin Turun linnaa
pidettiin ruotsin vallan vahvimpina. Mutta niin ajat muuttuvat. Ruutin
keksintö ja ampuma-asetten parantaminen vaikutti, että linna menetti
tämän suuren arvonsa ja vihdoin jätettiin se korjuutta, niin että aika
vapaasti sai tehdä hävittävää työtänsä, josta nykyinen linna antaa
ikävimpiä todistuksia.

Nykyisen linnan kaikki muurit eivät ole raketut samaan aikaan, vaan me
voimme eroittaa vanhan ja uuden linnan. Wanha linna on suurimmaksi
osaksi rakettu harmaasta kivestä. Sen rakentaminen aloitettiin,
niinkuin jo olemme maininneet, Eerikki kuninkaan aikoina. Uusi linna on
luultavasti 400 vuotta nuorempi ja on rakettu tiilikivistä vanhan
linnan itäiselle puolelle, ja on vanhaa linnaa paljoa matalampi.

Ensimäiset vuosisadat linnan olosta peittää suuri pimeys. Ainoastansa
muutama säde välkkyy tästä pimeydestä. Sen harmaat muurit, jotka ovat
ainoat jälelläolevat todistajat silloisesta elämästä, eivät virko
mitään, ehkä mitä heiltä kysyisimme, ne vaan vakaina muistuttavat meitä
itestänsä. Wasta kuudennentoista sadan alkaessa rupee pimeys antamaan
perää ja tarkemman tiedon aamurusko koittamaan.

Wuodesta 1397 vuoteen 1521 kesti niin kutsuttu “Kalmarin yhteys”, joka
nimi sai syntynsä siitä, että Kalmar-nimisessä kaupungissa
Ruotsinmaalla ensinimitettynä vuonna päätettiin yhdistää Tanskan,
Norjan ja Ruotsin maat yhden hallitsian valtaan. Tarkoitus oli siten
saada yksi vahva, yhtäpitävä valta, sen siaan että ennen oli ollut 3
pientä, keskenänsä usein riitelevää valtaa. Tarkoitus oli hyvä ja
kaunis, mutta seuraus — sitä huonompi. Tämän päättäjät unohtivat,
ettei kansoja niin yhdistetä ainoastansa sen kautta, että muutamat
kokouksessa niin päättävät. Sen siaan että näiden 3 vallan olisi tullut
yhdistää miekkansa yhteistä vihollista vastaan, niin he käänsivät ne
toistensa rintoja kohti ja antoivat niiden juoda heidän verta, joiden
kanssa kokouksessa olivat määrätyt yhdessä elämään. Sentähden olikin
heillä milloin yksi kuningas, milloin kaksi, kunnes vihdoin
mainio Kustaa Waasa kokonansa särki yhteyden, nerollansa ja
urhoollisuudellansa hankittuaan itsellensä Ruotsin hallituksen.

Kalmarin yhteyden aikana oli Turun linnakin monta kertaa nähnyt eri
valloittajoita. Milloin oli se Ruotsalaisien, milloin Tanskalaisien
käsissä. Wuonna 1520 yhdisti ankara mies nimeltä Kristian taas
Tanskan ja Ruotsin vallat. Tehdäksensä kaiken vastustuksen valtaansa
vastaan mahdottomaksi antoi hän käskyn palvelioillensa tappaa kaikki
mahtavat miehet. Suomessakin katkaistiin miekalla monen korkeasäätyisen
miehen kaula. Julmuutensa teki valtansa kammotuksi ja vihatuksi,
jonkatähden Ruotsalaiset Kustaa Waasan johdon alla yhdistyivät ajamaan
maasta pois tätä valloittajaa. Kustaa Waasan päänkin oli Kristian
määrännyt otettavaksi, mutta Kustaa Waasa pääsi vainoojiansa pakoon,
ehkä kyllä usein oli vähässä, ettei joutunut heidän kynsiinsä. Pari
vuotta kului, ennenkuin Tanskalaisien kokonansa täytyi jättää Ruotsin.
Pisimmän aikaa vastustivat Kustaa Waasaa Tukholman pääkaupunki ja —
Turun linna. Turun linnan päälliköksi oli Kristian määrännyt erään
kovan mutta urhoollisen miehen nimeltä Tuomas Wolf (Saksan sana Wolf
on suomeksi susi, jotenka nimi oli miehelle hyvin sopiva). Lopulla
v. 1521 lähetti Kustaa Waasa pienen sotavoiman Suomeen eritenkin
hätyyttämään Turun linnaa. Aatelismiehet näillä seuduilla ja Turun
viimeinen katolilainen pispa Arvid Kurk kääntyivät kohta
Ruotsalaisien puolelle, mutta linnaa ei leikillä saatu. Kerran kun
Ruotsalaiset eivät voineet mitään aavistaakaan, hyökäsi Tuomas Wolf
sotamiehineen linnasta ulos heidän päällensä, tappoi ison joukon heitä
ja otti muutamia vangiksi. Pelättääksensä niitä, jotka kouristansa
pääsivät, antoi hän tappaa muutamia vangistansa ja panna heidän
ruumiinsa riippumaan linnan muurien päälle. Seuraavan vuoden alussa
antoi Kristian taas käskyn ottaa hengiltä pois muuttamia korkeasukuisia
miehiä ja Tuomas Wolf oli valmis ja mielukas kuulemaan hänen käskyänsä.
Turun linnan muurien sisässä kaatui monen miehen pää. Yksi mies,
nimeltä Erik Fleming, joka sittemmin tuli hyvin mainioksi mieheksi,
pelasti kuitenkin viekkaudella henkensä. Hän oli olevinansa
Tanskalaisien harras ystävä ja petti siten päällikön. Eräänä päivänä
Fleming, näet, sanoi Wolf’ille: “linnassa on joukko Ruotsalaisia,
joista ei meillä ole mitään hyötyä; sallippas minun viedä ne
Ruotsalaisia vastaan ja anna minulle sen verran Tanskalaisia, että
voin pitää ne kurissa”. Wolf arveli keinon olevan varsin hyvän ja antoi
Flemigin tehdä, mitä tahtoi. Mutta Fleming oli jo ennen antanut linnan
ulkopuolella oleville Ruotsalaisille sanan, niin että nämät ojeti
olivat valmiit hyökäämään Tanskalaisien päälle, jotka siis joutuivat
surman kitaan, mutta Fleming ja hänen Ruotsalaisensa pääsivät vapauteen
eikä mielensä tehnyt enää linnaan palata. Wasta Elokuussa 1523 saivat
Ruotsalaiset linnan valloitetuksi, mutta sitä ennen oli jo kuitenkin
Tuomas Wolf saanut surmansa. Kesällä v. 1522 lähetettiin, näet, Wolf
Ruotsiin viemään ruokavaroja Tanskalaisille Tukholmaan ja hän purjehti
estämättä yli Oolannin meren. Kun hän tuli Ruotsin puolelle
Furusuntiin, niin lähetti hän yhden aluksen edellä tiedustelemaan,
olisiko laita vaaratta. Eerikki Fleming, joka oli yhden niemen takana
väijyksissä, otti aluksen miehet vangiksi ja pani alukseen Ruotsalaisia
Tanskalaisien vaatteisin puettuja miehiä ja lähetti sen takaisin.
Tuomas Wolf sousi sitä vastaan veneellä ja kysyi: “mitä kuuluu?”
“Kaikki on hyvin”, vastattiin ja Wolf astui jo kiiruusti yhdellä
jalalla alukseen. Samassa huomasi hän petoksen ja aikoi hypätä takaisin
veneesensä, mutta Ruotsalaiset estivät hänen hyppäämästä, ottivat hänen
vangiksi ja purjehtivat kaikessa hiljaisuudessa takaisin salmeen
sisään. Suomalaiset laivat, jotka eivät petoksesta mitään tienneet,
luulivat Wolfin vaan johtavan laivoja ja purjehtivat perässä, mutta kun
pääsivät pienen matkan sisälle salmeen, piiritti Kustaa Waasan laivasto
heidät ja otti kaikki vangiksi. Wolf oli Kustaa Waasan niin
vihoittanut, että Kustaa Waasa määräsi hänen hirtettäväksi. Hän
hirtettiinki erääsen tammeen, Kun hän näki valmistukset hirttämiseensä,
harmitti se häntä kovasti, ettei hänelle suotu sitä kunniaa, että olisi
saanut hampuista tehtyä nuoraa kaulansa ympäri, vaan oli hirtettävä
niinistä tehdyllä nuoralla.

Samana vuonna kuin Turun linna oli myös Tukholma tullut Ruotsalaisien
valtaan ja Kustaa Waasa oli siis pelastanut maansa. Kiitolliset
kansalaiset koroittivat hänen kuninkaaksi ja 37 vuotta hallitsi hän
viisaudella Ruotsin ja Suomen kansaa, kunnes hän v. 1560 hiljaisesti
nukkui kuoleman uneen. Ruotsin kuningasistuimelle nousi vanhin poikansa
Eerikki, joka oli 14:sta samannimisistä Ruotsin kuninkaista. Nyt
alkoi taas sisällinen, hävittävä sota, sillä kuninkaalla oli 3 veljeä,
joille isänsä oli antanut osia valtakunnasta sillä toivolla, että
veljellinen rakkaus voisi estää kaikki eripuraisuudet ja riidat ja
tehdä nuoremmat veljet kuninkaalle alamaisiksi. Mutta siinä toivossaan
hän kovin pettyi, sillä tämä jako oli monien onnettomuuksien alku ja
synty. Kustaa Waasan toinen poika herttua Juhana oli saanut
Suomenmaan osallensa jo isänsä eläessä, kuitenkin sillä ehdolla, että
olisi kuninkaalle uskollinen alamainen. Jo isän elinaikana osoitti
Juhana, että hänellä oli hyvä halu päästä tästä alamaisuuden
velvollisuudesta. Waikka hankkeensa tekivät isällensä monen
murhepäivän, niin isä kuitenkaan ei ymmärtänyt estää sitä pahaa, joka
uhkasi sen kautta, että nuoremmille pojillensa annettiin niin suuri
valta. Eerikin kuninkaaksi tultua syttyi kytevä kipinä ilmituleen.
Juhanalla ei ollut halua ensinkään kuulla veljensä käskyjä; se näkyi
selvästi monesta käytöksestänsä. Ettei tämä juuri ollut kuninkaan
mieleen on helppo ymmärtää. Kuninkaan neuvonantajien kuiskutukset hänen
korviinsa sen lisäksi ja muutama muu seikka synnyttivät kuninkaassa
päätöksen ryhtyä väkivaltaan, kun ei muu auttanut. Jo v. 1563
lähetettiin sotavoimaa Suomeen. Juhana, joka kyllä voi aavistaa, mikä
käytöksensä seuraus olisi, oli myöskin varoillaan. Hän antoi
herttuakuntansa asujamet vannoa uskollisuuden valan hänelle ja varusti
Turun linnaa. Heikin markkinoilla, jolloin hän oli kutsuttanut kansaa
kokoon Turkuun, piti hän Turun torilla puheen kansalle, jopa — jota
tuskin voit aavistakaan — Suomen kielellä, ainoa kerta jolloin Suomi
hallitsian suusta on kaikunut kansalle. Juhanalla oli lapsuudessansa
ollut opettajana Suomesta syntyisin mies joka varmaanki oli opettanut
hänelle Suomen kielen. Puheessaan hän kovasti moitti veljensä Eerikin
hallitustoimia eikä pitänyt suurta lukua totuudesta, vaan syytti
Eerikkiä monesta seikasta, joissa ei ollut alkuakaan. Hän esimerkiksi
mainitsi, että Eerikki ylenkatsoi ymmärtäviä miehiä ja että
neuvonantajansa olivat nokikolari- ja suutaripoikia, että hän oli
vihoittanut Wenäläiset, jotenka he ensi suvena aikoivat tulla
hävittämään ja ryöstämään Suomeen j.n.e. Lopuksi pyysi hän Suomalaisten
apua veljensä vääryyttä ja väkivaltaa vastaan; joka apu olisi oleva
hyödyksi itse Suomalaisille. Suomalaiset, jotka uskoivat herttuan
sanat, huusivat yhtä suuta, että olivat valmiit auttamaan ja uudistivat
uskollisuuden valansa herttualle.

Juhana oli nainut Puolasta kuninkaan tyttären nimeltä Katariina, joka

Pages: 1 | 2 | Single Page