Aamun miehiä: Historiallinen kuvaelma

E-text prepared by Tapio Riikonen

AAMUN MIEHIÄ

Historiallinen näytelmä

Kirj.

KUSTAA WILKUNA

Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki, 1921.

HENKILÖT:

 MIKAEL AGRICOLA.

 MARTTI TEITTI.

 SIMO VIIPURILAINEN.

 GERTRUD, saksalaisen lasimestarin vaimo.

 Suomalaisia ylioppilaita Wittenbergissä.

Tapahtuu Wittenbergissä pyhäinmiesten aattona 1537.

Suomalaisten ylioppilasten asuinhuone Wittenbergissä. Perällä
pieniruutuinen akkuna. Sen edessä tilava, tukevatekoinen,
ristikkojalkainen pöytä. Pöydän takana penkki, samoin etupuolella.
Kummassakin päässä jakkarat. Vasemmalla ovi. Oikeassa peränurkassa
tilava vuode. Sen päässä pari kirstua. Oviseinällä riippuu nauloissa
muutamia vaatekappaleita. Pöydällä kirjoja, kirjoitusvehkeet
hanhensulkineen sekä rautainen kynttilänjalka, jossa lopullaan riutuva
talikynttilän pätkä niukasti valaisee huonetta.

Simo Viipurilainen, pitkä luiseva mies, istuu pöydän oven puoleisessa
päässä, selkä köyryssä, pää molempiin käsiin nojaten, ja väliin
käheästi yskien lukee ääneti edessään olevaa kirjaa. — Martti Teitti,
lyhempi ja vantterampi, istuu huolettomassa asennossa pöydän takana ja
vihellellen piirustelee hanhenkynällä edessään olevan kirjan kanteen.
Kumpikin on puettu mustaan barettiin ja samanväriseen, kuluneeseen
kauhtanaan.

TEITTI. Kuuletko, Simo veljeni, kuinka suoleni panevat yhä äkäisempiä
protesteja tätä nykyistä olotilaamme vastaan?

SIMO (Päätään nostamatta.) Hm!

TEITTI. Jaksatko vielä muistaa, milloinka me viimeksi söimme?

SIMO. Mm — mm — tuota, eikö se ollut eilen illalla?

TEITTI. Eikö siitä todellakaan ole sen pitempi aika? Sanopas, onko
sinulla vielä ollenkaan nälkä? Saattaisitko panna suuhusi, jos tuohon
pöydälle äkkiä ilmestyisi esimerkiksi pyöreä ja paksu limppu …
savustettu kinkku … mehevä kappale keltaista juustoa…

SIMO (Vilkaisten kirjan yli pöydälle ja tehden levottoman liikkeen.)

Mm — mm!

TEITTI. Sinähän olit aikoinasi noviisina Viipurin harmaakauhtanain
luostarissa. Eikö kaduta, ettet sittenkin tehnyt munkkilupausta? Saisit
nytkin täydellä vatsalla lukea pater-nosterisi ja heittäytyä levolle.

SIMO. Joutavia!

TEITTI. Muuten — ravitseeko sinua ollenkaan tuo iankaikkinen
Tukydides? Ruumiillisesti nimittäin. Minun aivoni ainakin kieltäysivät
äsken luettua ymmärtämästä. Sen sijaan olen piirrellyt tässä
vaakunoita. Aatelisveri se, näes, minua siihen houkuttelee. Katsopas
tuossa (näyttää kirjankantta Simolle) se on Teitti-suvun vanha vaakuna.
Minulla pitäisi olla kaukaisia sukulaisia Skotlannissa, josta joku
esi-isistäni on joskus Suomeen retkeillyt. Niillä pitäisi olla
siellä oikein linnakin. Pirn of Teet. Eikös se kuulosta oikein
korkea-aateliselta? Mitäs arvelisit, jos heittäisin tämän
wittenbergiläisen nälkäkylän siihen ja lähtisin sinne sukulaisteni luo?
Sinä voisit seurata mukana minun aseenkantajanani.

SIMO. Älä joutavia!

TEITTI. Mutta oletpa sinä oikein vakavalla päällä! (Äänettömyys, jonka
kestäessä Teitti alkaa jälleen vihellellä.)

SIMO. Tuota … luuletko veli Agricolan saavan kaupungilla mitään
aikaan?

TEITTI. En voi sanoa, sillä sydämeni lakkasi juuri nyt aavistuksia
tuntemasta.

SIMO. Kenen puoleen hän oikeastaan voisi enää kääntyä, sillä olemmehan
näinä päivinä miltei kaikki paikat läpi nuuskineet?

TEITTI. Mutta jospa hän on mennyt itse ukon puheille.

SIMO. Ukon?

TEITTI. Niin — tohtori Martinuksen.

Pages: 1 | 2 | 3 | 4 |... 5 ... | Single Page