Korven kaikuja: Hengellisiä lauluja

Produced by Tapio Riikonen

KORVEN KAIKUJA

Hengellisiä lauluja

Kirj.

EFRAIM JAAKKOLA

Ei Jumalalle kelpaa ihmiseltä muuta
kuin ihmisen kelvottomuus.

Turku,
G. W. Wilèn ja Kumpp. kirjapaino,
1888.

LAULUJEN LUETTELO:

N:o

68. Ah, kuinka ihmeellisesti
52. Armon lapset ahdistetut
54. Auta, Jesus, uskomahan
38. Ei muuta kuin
27. Ei niin huonoa
36. En paeta voi, Jumala
62. Hartaasti halaa sydämen’
51. Hengelliset matkaajat
37. Henki julkein
55. Herra tässä paikassa
25. Herää, herää, älä makaa
63. Hyvin Herra kaikki teki
20. Hän, Jesus, on alku
24. Itse olet, ihminen
15. Jesus on mun terveyteni
5. Jesus sielun tavara
10. Jesukselle olkoon kiitos
16. Jesuksen kiitos, kunnia
18. Jesuksen kuolo katkera
44. Jo tänään, sielunen
61. Joka luottaa Herraan taivaan
8. Jos nähdä saisin kerran
26. Jos sä Hengen uutisista
2. Jos sä olet minussa
58. Jumala on rakkaus
14. Jumalalle olkoon kiitos
41. Kaikkinaisen kiusauksen
39. Ken Jumalast’ ei luovu
53. Kerjäläiset hengelliset
69. Kiitos Herran, joka tuulee
50. Koska loppui kirkkovuos
19. Koska lupaat, armaan’
21. Kristityn vain nimi kyllä
64. Kyllä Herra huolen pitää
48. Käänny, käänny, syntinen
32. Maailman korpea matkustaissa
29. Mailma, sinust’ eron ottaa
33. Mieli mull’ on kirjoittaa
22. Monet määkiväiset ei
6. Mun rauhani, leponi Jesus on vain
46. Murheella muistan elämääni
59. Mä kaikkeni: sieluni, ruumihini
35. Mä olen suuri syntinen
30. Niin moni taivaan-toivonsa
47. Nyt ihmettä tuhlaajapojasta kuulkaa
42. Oikea uskon elämä
3. Oi, kuin olet suloinen
13. Oi, sä köyhä sielu kurja
28. Onneton on käsi se
4. Pelikaani poveaan
11. Riemuitkaamme suuresti
66. Ruumihini riemuitsee
57. Sanastasi kiitän sua
45. Sanoa tahtoisin
40. Sielu rukoilee
12. Sinä raukka syntinen
17. Sinä olet, Herra Jesus
65. Sitä suloisuutta, oi
49. Sodassa olen ollut
23. Sovinnosta soittaen
43. Surulliset Siionin
1. Tule, Henki taivainen
56. Tänne, Jesus, sanaas pyhää
60. Usko on se kirkko
7. Vaikka kunne kuljen, käännyn
31. Vapaakaupunkihin viiteen
67. Veisatkaamme
34. Voi, kuin nekin vaarass’ on
9. Älä usko järkeä

ALKULAUSE.

Tässä lasketaan maailman korpea matkustavan käteen ennen häntä
taivaalliseen Kaanaasen päässeen, aivan innollisen matkamiehen,
Efraim Jaakkolan, laulamia hengellisiä lauluja, opetukseksi,
lohdutukseksi ja kehoitukseksi matkan vaivoissa; sillä

    ”Laulua hän tarvitsee

    Riemuksensa täällä,

    Taivaan tietä kulkeissaan

    Surun sumusäällä.”

Näitä lauluja ovat sanotun hengellisen runoilijavainajan omaiset
ja hengenheimolaiset mitä suurimmalla innolla, hartaudella sekä
kunnioituksella käyttäneet. Mutta suuremman yleisön käytettäväksi
ei niitä ole tähän saakka edes tarjottu muita kuin joku laulunen,
painettuna n.s. arkkiveisujen joukkoon. Syynä on ollut se, ett’ei niitä
alkuperäisessä muodossaan ole sopinut painaa, ne kun ovat melkein
puhdasta Efraim Jaakkolan kotoseudun murretta, ja hänen kotonsa oli
Uudellakirkolla, noin puoli peninkulmaa Uudestakaupungista, siis maamme
sillä äärellä, missä katkotuinta kieltä puhutaan. Tässä muutamia
elämäkerrallisia tietoja hänestä:

Uudenkirkon pitäjän Orivon kylän Jaakkolan isännällä Erik Erikinpojalla
ja hänen vaimollaan Maria Erikintyttärellä oli kolme poikaa, Efraim,
Erik ja Josef, ja kolme tytärtä, Maria, Adonika ja Annaliisa. Runoilija
Efraim Erikinpoika syntyi Toukok. 27 p. 1791. Nuoruudessaan oli hän
muun muassa palveluksessa eräällä ruotsalaisella värjärillä
Uudessakaupungissa ja oppi siellä Ruotsin kieltä. Pienen ajan oli hän
myös ollut merimiehenä, jolloin hän sukunimenään käytti Orre-nimeä.
Merimatkallaan hän jäi joksikin aikaa Saksaan asumaan ja oppi siellä
Saksan kieltä sekä puutarhan hoitoa. Venäjän kieltä hänen myöskin
sanotaan taitaneen. Naimisissa hän oli Johanna Heikintyttären kanssa,
joka oli syntynyt Toukok. 10 p. 1790. Heillä ei ollut yhtään lasta.
Vuonna 1834 kuoli runoilijan isä ja Jouluk. 8 p. 1848 hänen puolisonsa.
Hän itse kuoli Toukok. 29 p. 1857. “Elämäkertani” nimisessä laulussa
mainitsee hän viimeiseksi Kolminaisuuden päivän ja lopettaa sen
laulunsa kiitoksella kolmeyhteiselle Jumalalle, ja hän myös haudattiin
Kolminaisuuden päivänä, 7 p. Kesäkuuta.

Hänen jumalisuutensa oli yleensä tunnettu. Kun hän käveli
Uudessakaupungissa puutarhurin sakset kädessään, niin katupojat
sanoivat, häntä osoitellen: Tuo on se äijä, joka syntejä leikkaa; —
hyvin kuvaava lause hänestä, sillä hän ei juuri syntiä säälinyt.
Uskonnollisissa mielipiteissään hän liittyi enemmän Renqvistiläisiin
kuin Hedbergiläisiin. Yksinomaan Renqvistiläinen hän ei kuitenkaan
ollut; vaan hänestä sopinee paraiten sanoa, että hän oli kasvanut
täydeksi mieheksi, Kristuksen täydellisen varren mitan mukaan,
mieheksi, jota eivät kaikkinaiset opetuksen tuulet vietelleet ja
horjumaan saaneet. Hän oli luonteeltaan vilkas ja ajatuksiltaan vapaa.
Hän käytti puheessansa sananlaskuja ja sopivaa leikkiä. Jos yöllä joku
runollinen ajatus syntyi hänen päässänsä, joku runonsäe tahi muu
sellainen, niin hän nousi ylös sitä heti kirjoittamaan; sillä aamulla
ei hän sitä enää olisi muistanut. Hänellä kerrotaan olleen melkoinen
kirjavarasto, josta muut läheiset lainaskelivat kirjoja, ja kuolemansa
edellä hän teki määräyksen, että kukin lainaaja sai omanansa pitää sen
tai ne kirjat, jotka kullakin sattuivat olemaan lainassa hänen
kuollessaan. Vanhoina päivinään hän alkoi kunakin päivänä kirjoittaa
lauseen tai pari uskonnollisia mietteitään vihkoon, jolle nimeksi hän
pani: “Joka päivä jotain”, ja kirjoitti siihen vielä elonsa viime
aikoinakin, vaikka hän silloin oli melkein sokea. Hän oli ainakin
vanhuudessaan ehdottoman raitis eikä myös polttanut tupakkaa. Kahvia
hän vihasi eikä maistanutkaan sitä, vaan sanoi sen synnyttävän
vesitautia, johon tautiin hän itse kuitenkin kuoli. Jossakin seurassa,
jossa kahvia runsaasti juotiin, puhkesi hän kerran sanoihin: “Kahvia
juodaan Niin paljon kuin tuodaan, Ja turmellaan ruumis Niiss’ vesissä
kuumiss'”. — Maanviljelyksen ohessa oli hän uuttera ja taitava
puutarhan hoitaja. Omaan taloonsa hän perusti suuren puutarhan, ja
Uudenkirkon kirkon ympärillä olevat puut ovat hänen istuttamiaan.

Tämän kirjoittaja, kauan asiata ajateltuaan, rohkeni vihdoin ryhtyä
vaikeaan mielityöyönsä: kokoomaan noita jo melkein unohduksiin
joutuneita Jaakkolan lauluja sekä muodostamaan niitä kirjakielen
sääntöjen mukaisiksi. Tässä nyt ovat tuon työn tulokset. Varmaankin on
monta ansiokasta laulua jo kokonaan hukkunut; sillä runoilijan
kuolemasta asti on aika saanut niitä rauhassa hajoitella, eikä hän
itsekään eläissään tainnut niitä pitää tarkasti koossa muualla kuin
muistossaan, josta hän niitä sopivissa tilaisuuksissa vilkkaalla
nuotilla lauloi ja sai siten ystävänsä niihin mielistymään ja niitä
ulkoa muistamaan. Ainoaksi todistukseksi siitä, kuinka Unholaan
joutumaisillaan nämät laulut ovat olleet, mainittakoon, että pisin
näistä ei ole ollut saatavissa muualta kuin erään miehen muistosta,
jossa se on säilynyt niiltä ajoilta, jolloin hän sitä Jaakkolan on
laulavan kuullut.

Jaakkolan laulujen ystävät soisivat, että ne painettaisiin aivan siinä
muodossa, jossa hän itse on niitä laulanut. Mutta sehän on ihan
mahdotonta; sillä muodon täytyy olla sellaisen, että muutkin niitä
käsittäisivät ja että ne uusiakin ystäviä saavuttaisivat. Mitä lukua
muutoin muodosta onkaan! Muuttukoon se kuinka hyvänsä, jos sisältö ja
henki
vain muuttumatta ovat; sillä

    ”Virret muut ne vanhenee;

    Karitsaa vain yhä

    Uusin virsin kiittelee

    Herran Siion pyhä.”

Näiden laulujen kokooja rohkenee toivoa, että nämät tässä uudessakin
puvussaan saavat hartaita ystäviä. Ainakin se ainoa henkilö, eräs
kirjallisella alalla perehtynyt ja tunnettu seurakunnan opettaja, joka
nämät tässä muodossa on nähnyt ja arvollisia muistutuksia näihin
tehnyt, on näihin hyvin mielistynyt, miten näkyy hänen seuraavasta
lausunnostaan, jonka hän on antanut luvan julkaista:

“Jaakkolan laulut ovat mielestäni hyviä. Tuota kallista totuutta,
että Jesus Kristus on syntivelkamme maksanut ja että Hänessä on maailma
Jumalan kanssa sovitettu, on autuuden perustuksena saarnattava ja
opetettava; sillä muuta perustusta ei taida yksikään panna. Sen
totuuden vankalla pohjalla näyttää Jaakkolakin olevan. Mutta se
autuaallinen totuus ei ole milloinkaan esitettävä kurittavana ja
hempeänä evankeliumina, jommoisena ei sitä Uudessa Testamentissäkään
ole esitetty, vaan sellaisena pyhänä taivasten valtakunnan
evankeliumina, joka vaatii meitä itsiöllisen armon omistamiseen,
sydämen työhän ja Jumalassa elettävään elämään. Mutta se elämä on
rukouksen-elämää; sillä rukouksessa, niin sanoakseni, tykkii tuon
ylimaailmallisen valtakunta-elämän valtasuoni. Jaakkolan lauluissa
kuulee tuon valtasuonen tykyttävän — ilmaus, jota tän’aikaisissa
hengellisissä lauluissa ja laulukokoelmissa useinkin puuttuu, ne kun
kyllä tosin nousevat runollisessa mielikuvituksen rikkaudessa ehkä
Jaakkolan lauluja korkeammalle; mutta lausetavan luontevuudessa ja
suolon viljelemisessä eivät seuraa suoraan Raamattua likimainkaan
niinkuin nämät laulut. — — — Nämät Kaiut ovat siksikin
huomiota ansaitsevia, että ne ovat jälkikaikua siitä vakavasta ja
todenperäisestä Johanneksen-äänestä, jota muutama vuosikymmen takaperin
kaikui kautta korpien ja salojen, vaikuttaen hengellistä herätystä
Suomen kansassa. Silloin tuommoinen Johanneksen ääni, huutavaisen ääni,
kuului ‘korvessa’, missä henki-elämän kasvullisuus silloin oli kuoleman
ja näivettymisen tilassa. Ääni kuului kautta koko Suomen maan; ja jos
monin paikoin korpi ja erämaa nyt iloitsee, niin älköön ilossa
unhotettako niitä vakavia ääniä, jotka pasuunan tavalla huusivat ja
herättivät ‘Herran kansan’ sen horrostilasta. Tämä Johanneksen-ääni
opetti herättämiänsä rukoilemaan, niinkuin Johanneskin opetti
opetuslapsiansa; mutta samalla kuin se painoi ihmisen maahan Herraa
kumartain rukoilemaan, samassa opetti se kohoovin silmin katsomaan ylös
mäkihin ja osoitti yletyillä käsillä Jumalan Karitsaa, joka kantaa ja
pois ottaa maailman synnit. — Tältä kannalta (luulisin) on
Jaakkolankin ‘Kaikuja’ katseltava; ne ovat kasvaneet senaikuisen
herätyksen hedelmällisestä maaperästä, onpa niissä todella paljo jo
kukkaan puhjennuitakin, vieläpä hengen hedelmiäkin. Niissä kuvastuu
hengen elämän elimellistä kehkeymistä (Mark. 4: 26-29) siemenestä
alkain hedelmän tuleentumiseen asti. Mutta se elämä on metsäkukan
vaatimatonta elämää, joka kehittyy metsän huminassa ryhmyisen hongan
juurella Jumalan vapaassa ilmassa. Ei tee metsäkukka terää niin
kaunista ja prameaa kuin puutarhan ruusu, mutta tarkastelevalle
silmälle kuvastaa se luonnon sopusointua yhtä hyvin kuin keinollisesti
viljelty ruusukin, jopa ‘linnea’, tuo vähäpätöisen näköinen kasvi lemun
suloisuudessa voittaa komeat puutarhan kukat. — — Korven kaiku kulkee
jylhäin vuorien poikki, tuuheain metsäin läpi, ja vehreäin nurmien yli
se kantaa luonnon teeskentelemätöntä sointua; ei se pyri kilpailemaan
urkujen ihanain sävelten kanssa, ei pyri se innostamaan hetkeksi
juhlailevia ihmisiä häikäisevän valoisissa saleissa — ei, se kaikuu
vaan, se kaikuu kautta korven, huomauttaen vaeltajalle, että … kaiku
kiirii, herättää, saa kaipaamaan, antaa aavistuksia, panee arvoituksia,
rauhoittaa … on ääni, huutavan ääni korvessa.

“Siinä mielestäni on jotenkin lausuttu Jaakkolan laulujen merkitys. Ne
ovat todella korven kaikuja, kuulukoon kaiku vielä, kuulukoon moniin
sydämiin, kuulukoon todistukseksi, että ‘Huutava’ on Suomen kansalle
huutanut ja vieläkin äänensä kuulua antaa!

“Hyvä olisi, jos niille lauluille sopisi jollakin tavoin nuotin
ilmoittaa.”

Lopuksi pyydän lausua sulimmat kiitokset niille jalon runoilijavainajan
sukulaisille, tuttaville ja naapureille, jotka ovat olleet avullisina
näiden laulujen kokoon saamisessa sekä elämäkerrallisia tietoja hänestä
antaneet. Vasta mainittua näiden laulujen taitavata tarkastajaa pyydän
myös täten sydämellisesti kiittää; sillä ilman häntä olisi näihin
muutamia pahojakin virheitä jäänyt.

Lähtekööt siis nyt nämät Korven Kaiut vanhoja ystäviänsä tervehtimään
ynnä uusia etsimään, ja tulkoot nämät monelle korpimatkailijalle
uskolliseksi toveriksi ja olkoot siten heille Jumalan avulla
ijankaikkisesti parhaaksi!

Korven Kaikujen kokooja.

1.

              Vaeltakaamme Hengessä!

Pages: First | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | ... | Next → | Last | Single Page