Produced by Tapio Riikonen

ILOISIA JUTTUJA IV

Kirj.

Kaapro Jääskeläinen

Vihtori Kosonen, Helsinki, 1908.

SISÄLLYS:

Amerikan matkalta

Avioliitto ja ijän pituus

Hän oli herrasmies

Kouluajan ylistys

Kuinka jouduin naimisiin

“Nuoren Suomen” työpäivä

Miten mustalaiskysymys on ratkaistava

Huoneita vuokraamassa

Työväen sivistyskantaa kohotettava

Omatunto

Kissan päivät

Tonkivan veljemme puolesta

Isänmaata etsimässä

Vastarannan kiiski

Kun punnitaan kukkaro taskussa

Mitä saa syödä

Jonas paratiisissa

AMERIKAN MATKALTA.

Maailman paras laivayhtiö.

Se on tietysti Suomessa, nimeltään “Suomen Höyrylaiva-Osakeyhtiö”.
Omistaa paljon suuria aluksia, nauttii suurenmoista valtioapua,
ehdotonta luottamusta sekä koti- että ulkomailla j.n.e. Sellaisen
mahtavan ja kuuluisan yhtiön pääkonttoriin Helsingissä menin
kuulustelemaan matkasuuntia, piletinhintoja y.m. asiaan kuuluvia
seikkoja. Paljo siellä oli tietävän näköisiä turpeita ukkoja ja
näppäriä nuoria miehiä, mutta kun aloin kysymyksiäni esittää, ei niihin
tiedetty vastata mitään. “Ne herrat ovat aamiaisella nyt”, sanottiin —
ja olivatkin sillä tiellä ensimäisen viikon ajan, kun konttorissa
kävin. En osannut koskaan tulla muuna aikana kuin juuri sen heidän
“aamiaisensa”, tulinpa sinne sitte ennen tai jälkeen puolisen.

Viimein kuitenkin osuin paikalle sellaisella ajalla, jolloin
varsinainen asiantuntija piti “aamiaisen” väliä. Oli pitkä,
synkeäsilmäinen nuori mies ja kärsivällisesti kuunteli kyselyjäni. Paha
vaan, ettei hän katsonut tarpeelliseksi niihin vastata. Kysäsihän
vihdoin:

“Millä linjalla Te tahdotte matkustaa?”

“Linjallako!” tokasin minä. “Eikös tästä mennä laivalla?”

Mies rupesi nauramaan. Selitti tarkoittaneensa, että minkä linjan
laivalla. Silloin välähti mieleeni, että olin jossakin vanhoissa
sotahistorioissa lukenut “ruotsalaisista linjalaivoista”, mutta kun en
muistanut nähneeni niistä mitään tietoja parin viimeisen vuosisadan
kuluessa, ajattelin niitä liian vanhoiksi viemään Atlannin yli niinkin
kallisarvoista tavaraa kuin minun ja Lienani persoonia. Sentähden
tavottelin jotakin uudenaikaisempaa ja luotettavampaa.

“Eikös tätä väliä kulje englantilaiset tai amerikkalaiset laivat?”

“Kyllä kulkee.” Ja sitte hän valmiiksi painetusta kirjasta ilmoitteli
joitakuita hintamääriä, tekemättä kuitenkaan mitään selkoa siitä, mistä
syystä toinen tie oli halvempi kuin toinen.

“Onko laivoilla eroa?” kysyin.