Iloisia juttuja III

Produced by Tapio Riikonen

ILOISIA JUTTUJA III

Kirj.

Kaapro Jääskeläinen

Vihtori Kosonen, Helsinki, 1908.

SISÄLLYS:

Reservimuistoja

Pyhiinvaellus 19:llä vuosisadalla

Liinaharja

Hurskas vaimo

Käynti Tuovilanlahden Korkeallakoskella

Matkalla Viipuriin

Vekseli

Kaksi iltaa taivaassa

Pahoille pojille ojennukseksi

“Rahat tai henki!”

Esa Huttusen “talvisesonki”

Pyhäjärvi

Raittiuskokouksessa

Miksi Mari lähti meiltä

RESERVIMUISTOJA.

Suomen väljälahkeiset, valkoiset reservimiehen housut ennättivät jo
sulkea syliinsä useamman kuin yhden parin kirjallisesti sivistyneitä ja
kirjallisella kyvyllä varustettuja sääriä — taikka oikeastaan
tämmöisellä sivistyksellä ja kyvyllä lahjoitettujen miesten sääriä.
Suomalaisen yleisön luettavaksi on näet jo tätä ennen ilmestynyt niin
hyvästi kirjoitettuja muistelmia minkä mistäkin reservikomppaniasta,
ettei senlaatuinen kirjallisuus enää kaipaisi minulta mitään lisäystä.

Mutta kaikilla ihmisillä on omat heikkoutensa. Minä tahtoisin niin
mielelläni kertoa sille pienelle Kaaprolle, joka joskus tulee sanomaan
minua isoisäkseen, että minäkin olen ollut sotamiehenä, valmiina
uhraamaan ensimäisen ja viimeisen veripisarani isänmaan ja
valtaistuimen puolesta. Tahtoisin nähdä, kuinka tämän sankarisuvun
kolmannella polvella silmät palaisivat, kun hänelle urhon äänellä
lausuisin:

“Jotakin ehkä tietäisin,
olinhan siellä minäkin.”

Vaan terveyteni on murtunut, ja toiveet kolmannesta Kaaprosta vielä
niin kaukaiset, etten ole varma, ehdinkö sanoa tätä hänelle
suullisesti, ennenkuin minut kutsutaan täältä pois, niihin
sotajoukkoihin joissa ei ainoastaan housut ja voimistelupaidat, vaan
myös virkatakit ja sinellitkin ovat hohtavan valkoiset.

Näyttää siis olevan parasta varmuuden vuoksi koettaa panna paperille ja
siten pelastaa minun kanssani hautaan menemästä joitakin näkemiäni,
kuulemiani ja kokemuksiani reservikasarmissa. Jos ne eivät ole omiansa
virittämään sotaista henkeä tuossa kolmannen polven Kaaprossa, niin ei
kaikki syy ole minussa, vaan osa on itse niissä oloissa.

KASARMIIN TULTUA. — ENSIMÄISET TUTTAVUUDET.

Tyhjää, kylmää, kolkkoa, pimeänlaista. Ei ketä käskeä, ei yhtä piian
palleroa. Pane itse oljet polsteriisi, polsteri hinkaloosi, hae itse
juotavasi — sekin on vettä, ei muuta.

Vähitellen kasarmi kansoittuu. Väännäksen jonkinnäköistä ukkoa:
suutaria, räätäliä, renkiä, talon jälliä, herran heikaletta. Viulujakin
on joillakuilla, ketä lienevät kylän pelaria; heittiömiehiä kait. Vielä
toki on kello tallella taskussani. Pannaan vaan polkaksi, kylmähän
täällä on.

Uhkeita miehiä nuo aliupseerit. Kenen heistä saanee lähimmäksi
päällikökseen. Täytyy varoilta antaa heidän voittaa sormikoukussa
itsekunkin.

Talosta iltanen. Puuro näköjään riittää. Maitoa määrältä. Vieläkö tässä
ruokaluvut? Mutta onhan kruunulla aikaa.

Ja sitte maata. Hitto tässä kotia muistelkoon! — Kyll’ on kova vuode,
ja peite kuin hevosloimi. Pari sataa miestä yksien seinäin sisällä,
kaikkea säätyä, sama vapaus kaikilla. Tympeyttää vähän tämä
“kansallishenki.” Olisipa saanut olla puuroakin määrältä.

* * * * *

Aamusella viedään tukka kuin vesileipäläisiltä. Sitte selkään kruunun

Pages: First | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | ... | Next → | Last | Single Page