Satanen muistelmia Pohjanmaalta 1

Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.

Satanen
muistelmia
Pohjanmaalta.

Kirjoittanut

Saara Wacklin.

Suomentanut

J. Aulén.

Ensimäinen osa.

Ensimmäisen kerran julkaissut

G. W. Edlund 1872.

1.

Oulu puoli sataa vuotta takaperin[1].

[1] Alkuperäinen kirja tuli ulos v. 1844, josta vuodesta meidän päiviin
asti kulunut aika siis on lisättävä ylläsanottuun ajan-määrään. Suom.
muist.

Jo viisikymmentä vuotta takaperin oli Oulu niin kasvanut, että se oli
Pohjanmaan etevin, ja Turun, sen aikaisen pääkaupungin perästä, Suomen
suurin kaupunki. Väestön luku oli yli kolmen tuhannen, ja siihen katsoen
oli kaupungin ala, joten tavallista on pohjoisimmissa maissa, sangen
avara. Myöskin kaupungin kauppa, jonka esineenä oli Pohjois-Suomen
äärettömäin metsien tuotteet, oli mahtava. Kauppiailla oli suuria
laivoja ja moni kauppias oli itse meri-katteinina koonnut osittain
varoja, osittain sellaista kykyä ja kuntoa, jota kauppiaan on tarvis.
Oulu oli todellinen kauppakaupunki ja kaupasta elivät sen enimmät
asukkaat. Kaupungin avara merien kulku tuotti sinne vierasten maitten
ylöllisyyttä ja turhuutta, jotka tapain yksinkertaisuuden suhteen olivat
hyvin silmäänpistävät.

Parikymmentä vuotta takaperin oli tulipalo hävittänyt melkein koko
kaupungin, niin että sen entinen muoto jo on melkein unohtunut. Pulska
ja nuorempi on se nyt vast’uudesta rakennettuna, mutta sen
muinaisuudellakin on muistille suloja, ei yksinään kodissa, mutta
myöskin kaupungin soreassa ympäristössä.

Paikan, jossa useimmat näistä “sadasta muistelmasta” ovat tapahtuneet,
kaunistaa koski, joka raivona kuohuu monen pensailla ja ruohostolla
verhotetun luodon välitse, vanhan linnan rauniot saarella, keskellä
virtaa, jonka haarat sen sulkevat; pellot, niityt ja metsä sekä vihdoin
Pohjanlahti kaupungin edustalla olevine saaristoinensa, jonka välillä
satamalla välkkyvät aallot tuuvittelevat suuria laivoja tavaroinensa.

Mutta ensiksi katselkaamme itseä kaupunkia. Se oli rakennettu
niemekkeelle virran ja Kempeleen-lahden välillä. Siinä oli monioita
kumpuja; myöskin muutamilla virran saarilla oli asukkaita. Kaupungin
lävitse juoksi Juurus-oja mereen. Rakennukset olivat puusta, paitsi
hovineuvos Nylanderin ison Torikadun varrella oleva kartano ja eräs
navetta kauppias Wacklinin talossa. Kaksinkertaisia pytinkiä oli tuskin
kahta toistakymmentä vaikka pihat kyllä olivat avarat ja monellakin oli
ryytimaansa, joista kyökkiin saatiin niitä ruokakasvuja, jotka lyhyen
kesän kululla joutuivat kypsymään.

Mutta omenapuita ei ollut ainoatakaan; kirsimarjat eivät kypsyneet;
ainoa karvokas-pensas tuotti kypsymättömiä röhkäleitä: tuomi ja pihlaja
olivat hedelmäpuut; vaaramia ja viinamarjoja saatiin kunnollisia.
Huonomaineiset lienevät kyllä pihlajamarjat etelässä, ollen muka
karvaita ja mehuttomia, mutta hallan panemina ovat ne pohjoisissa sekä
virvoittavat että maukkaat. Samoin tuomenmarjatkin, joita myöskin
syödään ja joista tehdään hyvin kunnollista viiniä. Mutta lavealla
matkailevat laivat toivat ei vaan omenia ja puuperunia, mutta myöskin
runsaasti lämpimäin ilmapiirin hedelmiä.

Kaupungin monista mäkilöistä oli korkein ja jyrkin Pokkisenmäki, josta
katsojalla oli kaunis näköala. Lähimpänä oli pienempi koski, suuren
kosken haara. Vastapäätä oli Linnansaari raunioinensa. Sen yli näkyi
Maaherranluoto, Raattiluoto ja Kuusisaari. Vähän vasemmalle viimeiksi
sanotun luodon kohdalla oli Pikisaari. Salmen toisella puolella luotojen
väliin tunkihen matala Hietasaaren niemeke, jonka hiekassa moniaat
pensaat rehottelivat oksinensa ja muutama puukin oli sinne valinnut
olopaikkansa.

Hietasaaren kupeella oli satama, jonka melkein ainaisena koristuksena
oli useampia suuria laivoja. Vielä etempänä vasemmalla Linnansaaresta ja
aivan sen lähellä olivat molemmat Kiikeliluodot makasiineinensä ja
rantapuotinensa. Näitten rinnalla oli Hahtiperä, jossa myöskin oli
makasiineja. Hahtiperä oli melkein etukaupungin tapainen, vaikka siellä
sisään tulevain ja ulosvietäväin tavarain joukossa ei ketään asunut.
Siellä oli puinen kakslakinen “pakkhuusi” rantalaiturinensa. Hahtiperän
ja Pikisaaren väliltä näkyi Kempeleenlahti ja Saloluoto ynnä sen vanha
kirkko. Etäinpänä silmänkantaman päässä näkyi Marjaniemen majakka
selvällä ilmalla. Oikealla näkyi koski ihan sen perättymä paikalla
lohipatojen luona, jotka nekin tuottivat kaupungille tuloja. Näkyalan
tämän puolisena rajana oli metsäisiä selännettä.

Mäkitörmällä oli raastupa torninensa ja kelloinensa, keltaiseksi
maalattu, nurkat siniset. Sen yhdellä puolla laski Torin-, toisella
Kallisenmäki. Viimeksi sanottu laski aina virtaan asti. Se ei ollut niin
jyrkkä kuin Pokkisenmäki. Oikealla Plaattaluodon vastassa oli pieni
katu, jonka varrella seisoi moniaita, Saksalaisten entisinä aikoina
rakentamia kauppapuoteja, joissa muinoin tekivät kauppaa. Näitten
puotien rakennus-tapa oli kummallisen matala ja niitten ikkunat
sentähden myöskin matalat ja leveät. Tämän mäen juurelta oli tehty
porras Plaattasaarelle. Eräänä talvena tässä tapahtui harvoin kuultu
tapaus, jonka toisella erää ai’omme kertoa. Koulunuorison oli tapana
tässä mäkeä laskea. Eräänä laskiais-tiistaina, jolloin leikki oli juuri
parhaillansa, tuli poikien joukkoon suurikasvuinen juopunut nainen. Se
oli kyllin hurja haastamaan riitaa reippaan poikajoukon kanssa, mutta
hän kun oli humalassa, ei muistanutkaan mäen olevan liukkaan. Pojat
päättivät karkoittaa häiritsijän ja rupesivat kiivaasti lumipalloja
loiskimaan. Puolustus-vehkeisään lankesi eukko ja alkoi luistaa mäkeä
myöten. Sepä seikka oli käytettävä. Hurraa huutaen ryntäsivät
urhoollisimmat pojat esille, lisäten vauhtia jäälle asti. Polisin
väliin-tulo päätti leikin.

Metelimäellä oli uusi kouluhuone kelloinensa, laiskojen kauhu, ahkerain
lemmitty. Vanha koulu pärekattoinensa, mataloine ikkunoinensa oli
rappiolle joutunut ja siis tarkoitukseensa kelvoton. Se oli siinä
kohdalla, missä kauppaneuvos Franzenin talo nyt seisoo, vastapäätä
kellostapulia. Tässä pidettiin kirkonmenoja uutta kivikirkkoa
rakentaessa. Myöhemmin sitä myös käytettiin näytelmähuoneeksi.

Juurusojan eli kaupungin joen yli oli kaksi siltaa kiviarkkujen päällä,
toinen Tori-, toinen Kirkkokadulle. Paitsi näitä oli kaksi kapeata
porrassiltaa ojan yli. Keväällä paisui se, samoinkun virtakin äyrästensä
yli.

Kuparimäellä oli kakslakinen vaivaishuone vallassäätyjen köyhiä varten.

Sen ympärillä oli vähäpätöisiä mökkilöitä. Kaupungin neljä tullia olivat

Mylly-, Meri-, Kajaanin- ja Limingan tulli, joista viimeiksi sanotun

portti oli siniseksi maalattu, korkea ja veistinkuvilla koristettu.

Kultaseppä Collinin talossa Metelinmäellä oli huoneita, joitten hirret
olivat kasvaneet samalla paikalla, jossa sittemmin pytinki seisoi.
Samoin raatimies Siniuksen talossa, sillä kohdalla, jossa tätä nykyä
pappila on. Yhden salin seinät samassa pytingissä olivat koristetut
maalauksilla ja maisemakuvilla, jotka sanottiin olevan jonkun mainion
mestarin tekemät. Katon keskellä oli kuvattu sorea kukkais-seppele, jota
pienet lentävät enkelit kannattivat. Monen muun suojan seinissä ja
ovissa oli maalauksia, joista moni mainion Granberg-nimisen kuvailijan
tekemä.

2.

Kirkko ja Messeniuksen hauta.

Kaupungin rakennuksista suurin ja pulskin oli uusi harmaasta kivestä

Pages: First | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | Next → | Last | Single Page